Kaikki alkoi serkkuni Päivi Mikolan suunnittelemista Woodpecker -keinutuoleista. Istuin sellaisessa omassa psykoterapiassani 15 vuotta sitten. Ja se oli hyä. Haluan työnohjaajana omaan vastaanottotilaani viisi keinutuolia. Yhdeksän hengen ryhmän kanssa siis puolet meistä istuu tavallisessa tuolissa – miksi kirjoitin tuolissa enkä tuolilla? No siksi kun olen kuntoutuksen ihminen ja pyörätuolissa istutaan – ei pyörätuolilla tietenkään. Tuolilla kelataan tai ajetaan. Ajamisesta tosin tulee ennemmin mieleen valjakkourheilu.
No hyvänen päivä! Siis keinutuolit, niistä kiruoitetaan paljon hyvää, siitä, miten niissä istuessa ja keinahdellessa koko ihmisessä kaikki toimii paremmin. Päivin Colmion tuoleissa on lyhyet jalakset, ne ei keinu niin, että kenenkään olo muuttuisi turvattomaksi. Päinvastoin, niissä on hyvä olla. Niiden ympärille rakennan metsäteemaisen miellyttävän pehmeän tilan. Pehmeän – en pehmeää, mutta henkisesti pehmeän. Kudon tarpeeksi villasukkia, että jokaiselle asiakkaalle riittää, eri kokoisiakin tietenkin, metsähenkisiä.
Tämä on jo hyvässä vauhdissa, kohta valmis. Kirpputoreilta on haettu kaikenlaista. Astiasto hankitaan uutena, Kultakeramiikkaa. Se on suomalaisinta minun mieleistä, mitä löysin. Sitä on jo mökilläkin. Sielläkin voi muuten pitää koulutuspäiviä ja työhyvinvointipäiviä, Pessalompolossa metsän ja järven äärellä. Sallittakoon rönsyt. Rönsykasvi amppeliin voisi olla tuommoinen syrjähyppy eli mikä sen oikea nimi onkaan, joka täällä Näkkivaaran kotona on olohuoneen verhojen tehtävää täyttämässä. Toimitilaan kyllä tuli verhot, kun ukkoni vaati, mutta silti hankin sinnekin amppelikasveja. Olen vähän viherkasvihullu. Sen lisäksi, että olen koirahullu. Ukkoni vastustuksesta huolimatta aion tutustua snautseriin rotuna, josko siitä tulisi työnohjauskaveri. Se on narttu, sen nimi on Taava. Taava oli minun nukkeni, kun olin lapsi. Se muutti kanssamme Kihniöstä Espooseen vuonna 1964 tai 1965. Joka tapauksessa menin seuraavana syksynä kouluun. Koulussa oli ensimmäisenä päivänä kaurapuuroa, jonka kanssa oli MANSIKKAHILLOA. Ajatelkaa.
Tässä ei taideta nyt puhua yrittäjäksi yrittämisestä. Jos niin väittäisin, niin joku saattaisi ajatella, että ei tästä mitään tule. Vaihdan otsikon. Siis Uusiin tiloihin. Olen jo ottanut uudet tilat käyttöön yksilöohjauksissa täällä Rovaniemellä. Olen asunut Lapissa 1980-luvun puolivälistä, olen junantuoma. Onhan Rovaniemi Lappia. Keinutuolit tulevat tämän vuoden Joulun paikkeilla. Hymiö – hymiö – hymiö.
Viimeisimmät kommentit