Opiskelen lasten tunnetaito-ohjaajaksi. Koulutus kestää noin vuoden, nyt ollaan puolivälissä. Kolmet lähipäivät on käyty. Tähän asti olemme käsitelleet meidän kurssilaisten omia tunnetaitoja.
   Opiskelu on antanut minulle paljon uutta ymmärrystä, miksi aikuinen käyttäytyy kuten käyttäytyy. Kaksi ihmistä voi reagoida samaan tilanteeseen aivan eri tavoin. Reaktio syntyy siltä alustalta, joka ihmiselle on kehittynyt lapsuuden ja koko elämän kokemusten myötä.
   Osaan jo hyödyntää näitä oppeja työnohjauksessa. Yksilöohjauksessa voin suoraan auttaa tunteiden tutkimisessa. Ryhmäohjauksessa se on erilaista, siinä ei voi yksittäisen ihmisen vanhoihin kokemuksiin peilata. Opettelen huomaamaan, miten joku ryhmäläinen yllättävästi ajattelee eri tavalla kuin toinen ja mitä he siinä voivat oppia. Kun työyhteisön jäsenet ymmärtävät ja sallivat toistensa erilaisuutta, työt sujuvat mukavammin.
   En ollut ennen perehtynyt tunnelukkoihin. Ne ovat lapsuuden paitsijäämisen toistoja. Niistä kasvetaan irti, kun ne huomataan, lukot voi läpielämällä murtaa. Tässä koulutuksessa olen muistanut omia tunnelukkojani, joita parikymmentä vuotta sitten terapiassa tiirikoin. Jälkeenpäin niiden muistaminen on auttanut paremmin hyväksymään omaa menneisyyttä – jopa arvostamaan sitä.