Luin hiljattain tutkimustuloksen, että työelämän ulkopuolella olevalla on moninkertainen riski sairastua psyykkisesti työllisiin verrattuna. Itsestään selvä tulos. Tietty. Mitenkähän on sitten avun saamisen laita? Työssäkäyvillä ihmisillä on työterveyshuolto. Näkyihän joku aika sitten sellainenkin tutkimustulos, että työllisten ihmisten terveys hoidetaan huomattavasti paremmin kuin työelämän ulkopuolella olevien. Tietty. Siinä tutkimuksessa todennettiin juuri työterveyshuolto siksi asiaksi, joka aiheuttaa eron sairauksien hoidossa eli hoitoon pääsyssä.
Minähän autan työkseni työssä olevia ihmisiä työnohjauksen keinoin. Nyt kuitenkin olen paljon enemmän huolissani niistä ihmisistä, jotka eivät ole työssä, syystä tai toisesta. Työnohjaajana taidankin tahtoa auttaa niitä työntekijöitä, jotka auttavat näitä ihmisiä. Siten voin kenties jättää jotain omasta ajattelustani hyödyksi sen jälkeenkin, kun itse lähivuosina jään kokopäivätöistä pois.
Olen nähnyt, että työelämästä ja koulutuksesta syrjäytynyt nuori aikuinen ei saa helposti apua mielenterveysongelmaansa, eli masennukseensa. Täällä on niin paljon sairaita, että resurssit pitää jotenkin kohdentaa. Ilmeisesti on tuloksekkaampaa hoitaa niitä, jotka ovat jo valmiiksi motivoituneita, joilla ei ole useampia ongelmia yhtä aikaa, jotka ovat kyydissä näissä systeemeissä.
Jälleen näkyy tutkimustulos: Suomen erinomaisessa terveydenhuollossa ennaltaehkäisy on huonossa jamassa. Tarkoittaakohan ennaltaehkäisyn tärkeys sitä, että pitää tukea niitä, jotka eivät ole vielä pudonneet? Kyllä varmaankin. Kannattaako parikymppistä hyvässä syrjäytymisen vauhdissa olevaa enää auttaa? Totta helvetissä kannattaa! Kyllä se on ennaltaehkäisyä, jos estetään 40 vuoden syrjäytyneisyys, terveys- ja sosiaalipalvelujen suurkulutus ja muu. Parikymppiseen ihmiseen on vielä erinomaisen helppo vaikuttaa!
Ihmiseen pääsee vaikuttamaan, kun aidosti kuulee, miten hän tilanteensa kokee, mitä hän pelkää, mitä hän kenties toivoo, tai edes salaa haaveilee. Se on oikeasti helppoa, kun vain oikeasti haluaa, kun opettelee ja opiskelee kohtalaisen empatian taidon. Vastauksia ei saa suoraan kysymällä, niiden löytäminen vaatii hiukan pidemmän kuuntelemisen ja yhdessä pohtimisen.
Siinä voidaan oikeasti säästää puutteellisia resursseja, kun paneudutaan sen verran, että tajutaan, mitä apua ihminen oikeasti haluaa ja mitä hän pystyy ottamaan vastaan. Kun niistä lähdetään, päästään usein nopein askelin eteenpäin. Sen sijaan on järjetöntä tuhlausta määrätä ihmiselle palveluja ja tukitoimia, joita hän ei halua. Mikään hienoinkaan apu ei toimi ellei ihminen halua sitä!
Siis kiitos. Pysähdytään, kuunnellaan ihan rauhassa. Apu on usein varsin yksinkertainen ja helppo asia.
– Tiina
Tiina Notko
kuntoutussuunnittelija YTT
työnohjaaja STOry
Viimeisimmät kommentit